Emilia ja kasvatit Isla & Usva
Moikka, mä mietin minkälaista tarinaa mä kirjoittaisin, mutta lopulta aattelin että ehkä järkevintä on aloittaa vaan ihan alusta, nimittäin siitä miten päädyin Skotlanninhirvikoirien maailmaan… koska sehän on ihan oma maailmansa
Elikkäs, meillä on aina kotona ollut saksanpaimenkoiria ja joskus aattelin etten ikinä vaihda rotua. Kuitenkin joitakin vuosia sitten mä tutustuin tyyppiin, joka sitten muutama vuosi sen jälkeen hommasi itselleen skotin Kielolta. Mulla oli siihen aikaan mun ihan ensimmäinen oma saksanpaimenkoira narttu. Käytiin hyvin harvakseltaan lenkillä yhdessä tän mun kaverin kanssa, mutta mä joka kerta ihastelin sitä skottia ja aattelin että josko mä ehkä sittenkin vaihtaisin mun mielipidettä ja harkitsisin jotain muutakin koiraa.
No kului vielä muutama vuosi, kunnes tää mun kaveri sitten odotteli pienten skottipentujen syntymistä, tässä kohtaa oli vuosi 2018. Lopulta tuli se päivä että pennut syntyi ja kului muutama viikko, kunnes päätin lähteä katsoon kanssa pentuja, ihan vaan kaverin mukana. Tai niin mä aattelin, kunnes päästiin paikalle ja näin ne ihanat pennut ja oikeesti sydämellään toimivan kasvattajan. Semmoisestahan mulla ei ollut aiempaa kokemusta, sillä mun kokemus kasvattajasta oli aivan toista… mutta ei siitä sen enempää. No sitten sen vierailun jälkeen mun pää oli ihan sekaisin ja kotiin päästyäni mun oli pakko soittaa Kielolle ja jatkaa juttelua, puhelun loppupuolella kuulin että oon kohta pienen skottitytönkin omistaja! No lopulta marraskuussa 2018 sain oman ensimmäisen skottini Islan kotiin ja siitä alkoi uuden opettelu, oikeastaan meille kaikille, sillä silloin mulla oli edelleen saksanpaimenkoira ja sille oli kertynyt ikää jo 10-vuotta. Olin ylpeä, sillä se otti hyvin vastaan pennun ja he saivat elää yhteiselämää muutaman kuukauden, kunnes saksanpaimenkoiran vointi huononi ja jouduin päästämään pitkäaikaisen koiraystäväni kivuttomaan paikkaan
Vuodet 2019 kului nuoren koiran kanssa touhutessa ja uusia kokemuksia hankkien. 2020 vuosi oli ollut haastava ja olin jo pitkään puhunut ystävien kanssa siitä, että haluaisin Islalle koirakaverin, sillä Isla selvästi kaipasi sitä. Kuten monesti muutenkin, niin toiveetkin toteutuu joskus ja 2020 elokuussa syntyi taas pentue ja olin jo sanattomasti varannut yhden pennun, ainakin tosiaan ajatuksissani. No hyvin pian käytiin keskustelu, jossa tästä tuli totta ja siitä alkoi taas uuden ajan odotus ja opettelu. Itseä harmitti, ettei pystynyt käymään katsomassa pentuja useampaa kertaa, mutta onneksi tuskaa lievitettiin useilla kuvilla ja videoilla. Lopulta tuli se päivä, että sai hakea pienen Usva-tytön kotiin.
Vuoden 2020 loppu siis mullisti meidän elämän. Isla sai vihdoinkin kaverin pienestä Usvasta ja alkujärkytyksen jälkeen on Islasta kuoriutunut hyvin suojeleva isosisko, joka tarvittaessa myös palauttaa pienen tytön egon hieman matalemmalle tasolle, kaikella rakkaudella siis. On ollut itselle hyvin opettavaista huomata, että vaikka on samaa rotua, ja läheistä sukua muutenkin, niin voi silti olla aivan erilaisia koiria. Ja tietysti jokainen on oma persoonansa. Näillä kahdella on aivan oma juttunsa, jota muut koirat tai ihminen ei edes tajua. Isla on muuttunut hyvin paljon kaverin saatuaan ja tässä yhteiselossa me kaikki opitaan joka päivä jotain uutta toisistamme. Tää korona-aika on ollut hyvin tylsä, sillä kaikki tapahtumat on peruttu, mutta jahka tää helpottaa, niin toivon että meitä näkee näyttelykehissä ja kuka tietää missä muuallakin?!? Siihen asti me touhutaan just niitä meiän juttuja!
Sydämellä Emilia, Isla ja Usva
Kuvat ja teksti: Emilia Salonen