Day: 9 elokuun, 2022

Skottipäivä Jämsässä 9.7.

Kuvat: Pekka Winter Keväällä jo Ella ehdotti että hänellä olisi paikka tiedossa pienelle juoksutapahtumalle ja vetäjätkin olisi tarjolla. Ensin ideaa tarjottiin toisaalle, mutta lopulta siitä tulikin kasvattiporukan oma tapahtuma. Kiitos Ellalle hienosta tapahtumasta, ja kaikista järjestelyistä ❤️ Kesäaika on aina kiireistä, joten tapahtumaa alettiin järjestää kovalla tohinalla ja hyvissä ajoin, jotta ei olisi samaan aikaan Read More

Mukava kesäpäivä kasvattajalla

Sunnuntaina 7.8. huristeltiin Pirkanmaalta kohti kasvattajaa, mukana koirat Isla, Usva ja Kilda. Kesän kiireet ja mun kolmivuorotyö oli tehnyt sen, että meidän viime tapaamisesta oli kulunut jo hetki. Itseasiassa viimeksi nähtiin heinäkuussa ja siitä voisinkin laittaa kuvia tän jälkeen, vaikkakin menee ajallisesti vähän sekaisin. Onneksi sattui hyvä ilma, lämpötilakin pysyi maltillisena jotta koirat pääsi ulkonakin Read More