Galerita’s Quickstep
C.I.B FIN MVA SE MVA EE MVA
Galerita’s Quickstep ”Reetu”
s. 1.6.1996 | k. 25.06.2004 | Tiedot
Olin varannut Norjasta itselleni narttupennun 1996, ja sille piti tietenkin varata myös uros kasvamaan sulhaseksi. Jo silloin koin ongelmaksi sen, että Suomessa ei ole sellaisia uroksia, joita minä haluaisin käyttää. Halusin brittilinjaisen uroksen ja löysinkin sellaisen pentueen Ruotsista. Cecilia Nordströmillä Galerita’s kennelissä oli pentue, jossa isänä oli INT&S&N&FIN&DK&TYSK&VDH CH KBHV-96 Baylind Aspargus ja emänä S CH Galerita’s So Many Totanka. Reetu syntyi 1.6.1996 ja saapui Suomeen elokuun alussa.
Ostin Reetun puoliksi Sanna Jääskeläisen kanssa, mutta Reetu asui minun luonani. Lähdimme hakemaan Reetua eräänä perjantai-iltana ja olin tietenkin saanut flunssan. Kuluttaaksemme aikaa ennen Cecilian saapumista, kävelimme Sannan opastuksella
kaupunkia katselemaan. Tosin ennen 
kaupunkia talsittiin niin pitkä matka, etten uskonut pääseväni enää laivalle ikinä takaisin. Jos Sanna joskus joutuu työttömäksi, Tukholman matkaoppaana olisi erinomainen virka…
Reetu reppana oli pieni pentu, joka valloitti heti sydämemme. Laivamatkasta jäi mieleen, kun Sanna vei Reetun yöllä kannelle kakalle. Kuuliaisesti Sanna korjasi jätökset, mutta läheltä tilannetta seurannut nuorisojoukko ei huomannut muovipussia Sannan kädessä. Olivat pohtineet kovaan ääneen, että se otti paskaa käteen!…!
Kotona Reetua odotti Mimosa, joka oli jättiläinen Reetun rinnalla. Vaikka Mimosan suurta hupia oli kiusaa Reetua, ne keksivät kyllä yhdessä yhden hyvän ja kymmenen kaunista. Ne söivät jokaikisen istutuksen pihasta ja tuhosivat sen käytännöllisesti katsoen muutenkin. Niiden projekti oli tuhota eteisen muovimatto ja siinä, kuten seinänkin järsimisessä, ne olivat omaa luokkaansa. Kerran kotiin tullessani Reetu oli syönyt uuden talvisaappaani. Olin todella harmissani, sillä minulla oli hyvin harvoin varaa ostaa mitään uutta. Vein sen epätoivoissani suutarille, joka aikansa käänteli sitä ja kysyi, onko se jäänyt traktorin alle. Siitä ei siis saanut enää mitenkään saapasta. Olen onneksi unohtanut osan parivaljakon tihutöistä, mutta sen 
muistan, että Reetu rakasti ylipäätään kenkiä ja pohjallisia. Vieraiden kengät alettiin pitää hattuhyllyllä sen jälkeen, kun olin korvannut kahdet kengät.
Reetusta kasvoi kuitenkin komea hirvikoirauros, joka aina oli oman polun kulkija. Lenkeillä se oli ajatuksissaan, eikä muista hötkyillyt. Kun se sai kokoa, siitä tuli Mimosalle tasavertainen leikkikaveri. Kerran se loukkasi toisen takajalkansa, venäytti jänteen. Jalka kuitenkin kuvattiin, koska viasta ei ollut tietoa. Eläinlääkäri ihasteli kuvia ja sanoi, että tästä kannattaa joskus ottaa lonkkakuvat, tällä on niin erinomaiset lonkat.
Heipat kasvattajille ja kohti Suomea 🙂
Reetun näyttelymenestys oli epätasaista. Se sai kolmosesta aina rotunsa parhaaseen. Se oli tyypiltään juuri sitä brittiläistä, mitä minä hain. En ole koskaan pannut paljon painoa näyttelymenestykselle, se on liikaa kiinni yhden ihmisen mielipiteestä jostakin tyypistä. Tärkeintä on itse tietää koiriensa hyvät ja huonot puolet. Valitettavasti iän myötä Reetulle tuli takajalkoihin vapinaa. Käytin sen siitä eläinlääkärilläkin, mutta siihen ei koskaan löytynyt varsinaista syytä. Jos sitä kampasi jaloista ennen kehää, se alkoi tärisemään. Mutta jos antoi olla, se ei tärissyt. Ilmeisesti se johtui osittain
lihasjännityksestä.
Vaikka en näyttelyistä niin piittaakaan, käytin kuitenkin Reetun kansainväliseksi muotovalioksi. Kävin Ruotsissa naapurin tyttöjen kanssa kahdessa näyttelyssä, joista heti ensimmäisessä lauantaina Reetu sai cacibin. Sunnuntain näyttelyssä samoin ollen rotunsa paras.
Klikkaa kuvat suuremmiksi
