Cusidh Ard Toirnis

C.I.B FI MVA SE MVA EE MVA
Cusidh Ard Toirnis ”Toirnis”

s. 29.8.2008 | Tiedot 

Olin aina haaveillut pääseväni Skotlantiin. Silmäni kun lepää laajojen nummien maisemissa, niissä vanhoissa kiviaidoissa ja kivisissä taloissa. Olin aina unelmoinut edes näkeväni skotlantilaisen linnan. Eikä sovi unohtaa kilttipukeisia miehiä. Skotlanti oli kuitenkin vain haave, jonka en uskonut koskaan toteutuvan. Nyt tiedän, että kun oikein jotain haluaa, sillä on tapana tulla toteen.

Koiraharrastukseni yhtenä positiivisena puolena pidän laajaa ystäväpiiriä, joka koostuu useamman maan kansalaisista. Näin saan sisäpiirin tietoa pentueista, joita ei ole ’yleisessä’ myynnissä. Saksalainen ystäväni Doris tiesi kertoa, että Cartmellilla Skotlannissa on pentue, jonka sukutaulu täyttää hurjimmatkin unelmani. Otin yhteyttä Claire Cartmelliin ja varasin urospennun. Vasta jälkikäteen pohdin, miten saan pennun tuotua Suomeen. Päätin lopultakin toteuttaa yhden suurimmista unelmistani ja lähteä Skotlantiin.

Käytännön järjestely onkin toista, kuin unelma. Miten ikinä selviäisin yksin suurilla lentokentillä koneen vaihdosta? Hieman surumielisesti pohdin synkkää tilannettani Miialle, joka tarjoutui matkaseurakseni. Matkan järjestely sujui nopeasti, kun päätös oli tehty. Olin matkalla suureen unelmaan, monellakin tapaa.

Lennot oli varattu KLM lentoyhtiöltä ja se tiesi välilaskua.

Elokuussa 2014. Kuva: P. Winter

Ilta oli jo pimennyt, kun saavuimme Edinburghiin. Claire oli meitä kentällä Ianin kanssa vastassa. Matkasta väsyneinä, ja varmasti jännittyneinäkin, saavuimme vuokraamaamme asuntoon. Jossa silloin vielä oli hetki sisällä lämmintä.

Clairen talo oli kivenheiton päässä, ja aamulla talsimmekin sinne heti herättyämme. Ian tuli ovella vastaan ja vei meidät toisen suuren unelmani luo, sen aidon skottipojan. Claire ja Elise nostivat Toirniksen syliini, enkä voinut estää onnen kyyneleitä silmistäni. Toirnis oli ihan musta, suloinen, pieni skottipoika. Se asusti siskojensa ja veljiensä kanssa tyypilliseen tapaan ulkona, mutta niillä oli lämmin nukkumapaikka ja hirmuisen suuret aitaukset juosta vapaana.

Cartmellilla oli seitsemän aikuista koiraa ja tapasimme niin Toirniksen äidin kuin isoäidinkin. Joka osoittautui varsin viekkaaksi mummoksi. Se oli sutjakasti varastanut laukustani pussillisen koirille varattuja keksejä ja nauttinut herkut yksin. Ihmettelin sen ylenpalttista ystävyyttä, kunnes totuus selvisi keräillessäni muuta laukun sisältöä lattialta. Toirniksen emä siskonsa kanssa voittaisi varmasti maailman ennätyksen halailussa. Tilaisuuden salliessa ne nousivat heti etukäpälät olkapäille ja niiden ystävällisyys oli varsin ylenpalttista niiden nuollessa kasvot litimäriksi.

Aamupalan jälkeen lähdimme Edinburghiin ostamaan tuliaisia sekä katsomaan Sir Walter Scott’in patsasta. Päivä kului kuin siivillä ja kiireellä palasimme ’talollemme’ valmistautumaan illan suureen juhlaan. BBC on tehnyt 10-osaisen sarjan Skotlannin historiasta ja Toirniksen kasvattajan Clairen koirat esiintyvät joissakin jaksoissa. Samoin hänen avomiehensä Ian, on ollut historian asiantuntijana sarjaa tehtäessä, työnsä puolesta. He olivat saaneet kutsun BBC.n juhlatilaisuuteen Stirlingin linnaan juuri tänä lauantaina. Mutta mikä hienointa, Claire oli saanut ujutettua myös meidät tähän upeaan tilaisuuteen, ihan oikeaan, aitoon skottilaiseen linnaan!!! Voiko enää enempää toivoa Skotlannin matkalta?

Ilta alkoi pubiin tutustumisella, Skotlannissa kun ollaan. Sieltä juhlavastaanotolle nauttimaan erinomaisista pikkupaloista, ja juomista. Olimme ihan varmasti tilaisuuden ainoat suomalaiset! Loppuhuipennuksena oli konsertti, josta osa meni hieman ohi korvien keltin vuoksi. Konserttisalissa oli lämmintä, juomaa oli sopivasti ja takana kiireinen päivä. Yön hiukopalana olikin fish&ships, kuinkas muuten! Yöllä olisi varmasti nukuttanut, jos mökissämme olisi lämpötila ollut plussan puolella. Toisaalta usein matkalla on ongelmana liiallinen pakkaaminen. Pakataan siis mukaan paljon vaatteita, vaikka niitä ei kaikkia käytettäisikään. Nyt ei ollut sitä ongelmaa ollenkaan. Ihan varmasti päälläni oli kaikki vaatteet, mitä mukaan olin ottanut. Tai no, sen juhlamekon jätin kerrosvaatetuksestani pois. Verestimme Brittein saarten muistoja kylmässä hytisten. Tavallaan ei kauheasti halunnut kääntää kylkeä, kun oli juuri saanut yhden kohdan lämpimäksi. Aamupalalla lämmitti tee, ennen kuin pinta veti riitteeseen…

Kuten aina, matka-aika sujuu ihan liian nopeasti. Aamulla suunnistimme Clairen talolle haikein mielin. Matkalla heidän ’poniaasinsa’ sai jälleen kerran koirankeksejä, joita se tiesi jo odottaakin. Ian oli lupauksensa mukaisesti valmistanut meille haggista ja kaikista epäilyistäni huolimatta se oli erittäin herkullista. Meillä oli mieliinpainuvan leppoisaa keskustelua, katselimme ja näytimme kuvia sekä kuvasimme niin pentuja kuin KeeKeetäkin aitauksessa. Toirnis oli ensimmäinen pentu, joka lähti uuteen kotiin. Näin minulla oli erinomainen tilaisuus nähdä kaikki pennut. KeeKee pääsi leikkimään pentujensa kanssa ja kaihoten katsoin isoja aitauksia.

Oli tullut aika pakata matkalaukut, eli tunkea Miian laukku ihan tupaten täyteen. Ostan seuraavalle matkalle hieman isomman laukun. Ian meinasi tuupertua yrittäessään nostaa Miian laukkua autoon. Yritin olla vetämättä suupieltä hymyyn, kun laukku ei liikahtanutkaan. Jotenkin muistan, että meitä oli ainakin kaksi nostamassa sitä autoon. Matka kentälle tuntui jotenkin hirvittävän haikealta, sillä sydämeni kuuluu kyllä Skotlannille.

Saavuimme sateiseen Suomeen myöhässä aikataulusta, mutta niin onnellisina ja niin väsyneinä. Claire, Ian ja Elise olivat aivan ihastuttavia, ja olen todella onnellinen saadessani tutustua heihin. Skottilainen huumorintaju on vertaansa vailla, ja heidän vieraanvaraisuutensa oli ylenpalttista. Saimme yhden viikonlopun aikana tupla-annoksen skotlantilaisuutta, enemmän kuin olin unelmoinutkaan. Saimme tutustua ihaniin skotlanninhirvikoiriin, vierailla linnassa, syödä perinneruokaa, nähdä Sir Walter Scott’n patsaa. Minä en voi sanoin kuvailla tunteitani. Olen tästä matkasta monelle kiitollisuudenvelassa; Dorikselle, joka yllytti minut ostamaan pennun. Veljelleni Jormalle, joka mahdollisti pennun hankinnan, sekä hoiti lapsiani loman ajan. Sallalle, joka lainasi kuljetusboxin. Tiinalle, joka vei kentälle ja Petterille, joka oli meitä vastassa.

Toirnikselle oli varmasti järkytys joutua yksin ruumaan, kuulla vain jotain outoa mongerrusta kotoisen kielen sijaan ja tavata uudet koirakaverit. Amy otti heti Toirniksen omakseen, ja niiden leikit sujuvat hyvin yksiin. Toirnis kotiutui todella hyvin ja siitä on kasvanut vahvaluustoinen miehenalku. Alusta asti se otti sängyn ja sohvan omiksi paikoikseen. Monena yönä se nukkui vieressäni ja nautti silmin nähden sisätilan lämmöstä kylmässä Suomessa. Nyt sille tuntuu sänky olevan liian lämmin, joten se on vallannut olohuoneen sohvan yksinoikeutetusti. Ensilumi oli sille ruohon keskellä kasvaneena järkytys. Pian se kuitenkin aurasi itselleen käytäviä lumen sisällä kuin paraskin maamyyrä. Sille on kehkeytynyt omia juttujaan, joista kaikki eivät ansaitse kiitosta. Kuten vesimittarin eristeiden syöminen. Tai kukkien omatoiminen harvennus ja uudelleenmuokkaus. Tai takan reunan rappausten järsiminen. Kivien syöminen on sen harmiksi vähentynyt lumien tultua.

Toirnis on juuri sitä sukutaulua, mitä olen halunnut saada omaan kasvatustyöhöni. Kasvatus on minulle pitkän tähtäimen suunnittelua, itse asiassa monta vuotta eteenpäin. Toirniksella on siinä oma tärkeä osansa. Vaikka kaikki ei menisikään suunnitelmien mukaan, olen saanut valloittavan koiran. Yhdessä me nautimme jokaisesta päivästä.

Tällä hetkellä on kasvamassa kaksi Toirniksen pentuetta, joten se on jo antanut oman geeniperimänsä arvokkaaseen jalostustyöhön. Omassa pentueessani oli 9 pentua ja Sissin ja Tapsan pentueessa kennel Brokenwheelissä näki maailman viisi narttua. Tulevaisuudessa on vielä uusia suunnitelmia pentueineen ja näyttelyineen 😉