M-pentue

Purkista Pennuksi

Rosslyn Madra x Amazingamazone | s. 6.3.2010 2+2 | sukutaulu

Miettiessäni Amyn astutusta törmäsin ensimmäisenä ikuiseen ongelmaan; mistä uros. Sivujani selailleet tietävät, että minulle se ainoa oikea on brittiverinen ja tämä tuo tietenkin käytännössä omat ongelmansa. Heitinkin kerran saksalaiselle ystävälleni kysymyksen, tietääkö hän siellä ketään brittituontiurosta. Ja vaikka täällä tai muualla olisikin brittituonti, se ei tarkoita automaattisesti sen soveltuvan minun tarkoituksiini. Briteissäkin on kenneleitä, joiden koiria en halua käyttää tai linjoja, joista en pidä. Onnekseni Saksasta löytyi uros, joka omasi oikean kennelin ja linjat. Uros on Rosslyn kennelistä Pohjois-Irlannista viety Saksaan Doris Stegmüllerille ja hänen miehelleen.

Otin yhteyttä Dorikseen ja olin onnekas saadessani käyttää tätä urosta. Tapasin Doriksen vuonna 2009 Skotlannin erikoisnäyttelymatkalla ja meillä onkin melkoisen samansuuntaiset mieltymykset hirvikoirien suhteen. Hänen tietämyksensä linjoista, koirista ja niiden sairauksista sekä hyvistä puolista on vertaansa vailla. Hän tietää käsittämättömän määrän sukutauluja, on nähnyt monissa erikoisnäyttelyissä lukemattoman määrän skotteja ja tietää millaisia pentuja missäkin yhdistelmästä on tullut. Hän olisi kasvattajana erinomainen tietopankkeineen, mutta hän haluaa omistaa vain uroksia.

Heti alkuunsa sisäistin muutaman käytännön ongelman ulkomaisen uroksen käytössä. Doris asuu eteläisessä Saksassa, joten sinne matkaaminen veisi oman aikansa. Vaikka töissä ymmärretäänkin kohtuullisuudella koiraharrastukseni, tiettyjä rajoja tulee silti vastaan. Koska juoksun tarkkaa ajankohtaa ei voi ennustaa, ei matkaa voi varata eikä suunnitella. Töistä ei saanut vapaata, koska sijaisia ei saa palkata. Ilman vapaata ei voi matkustaa. Lopulta otin selvää pakastesperman tuonnista ja kysyin, olisiko siellä päässä tällainen vaihtoehto mahdollinen. Doris on koko ajan ollut hyvin ymmärtäväinen ja avulias. Hänelle käytäntö sopi.

Jamie matkasikin Sveitsiin yliopistolliselle klinikalle, jossa sperma otettiin talteen ja testattiin. Jamie on saanut kutsumanimensä Diana Gabaldonin kirjan mukaan. Sain Miialta synttärilahjaksi samaisen kirjasarjan ensimmäisen osan. Jäin heti koukkuun sarjaan ja suosittelen muillekin. Siinä Claire matkustaa kivikehän kautta ajassa 1700-luvulle ja ajautuu naimisiin pakon sanelemana nuoren Jamien kanssa. Tapahtumat sijoittuvat tietenkin Skotlantiin. Koska Jamien kummisetä on soturi Murtagh, se nimi piti antaa yhdelle pennuista, jotta pysytään juonessa mukana 😉

Typpisäiliö matkasi Suomeen hyvissä ajoissa ja spermat siirrettiin talteen Veterissä Tampereella. Olin ollut yhteydessä Palolahteen ja sopinut siemennyksestä. Kun juoksujen aika sitten koitti, aloitettiin progetestillä. Ajankohta oli sopivasti joulun välipäivinä. Koska kasvatustyöni on ollut enemmän kivikkoinen kuin ruusuinen, sama jatkui tässäkin pentueessa. Palolahti oli lähtenyt Lappiin hiihtelemään, eikä voinut hoitaa siemennystä. Uuden vuoden aattona hain ystäväni Sirpan kanssa mällit Veteristä tänne kotiin ja varasin progeajat Mäntsälästä. Naurua riitti, kun näimme säiliön koon. Jenni vilkaisi säiliötä ja totesi, että voi Jamie-parka! Siemennys sattui minun tuurillani sopivasti sunnuntaille, että sai maksaa tuplasti. Olisi ollut perin harmillista, jos kerrankin olisin selvinnyt normaalilla taksalla edes jostakin ;-)))

Siemennyksestä alkoi tuskastuttava odotus, onko Amy kantava. Pentukyselyitä tuli koko ajan, ja olinkin hämmästynyt ihmisten lisääntyneestä kiinnostuksesta tätä rotua kohtaan. Mikä hassuinta, nimenomaan uroksia kysyttiin. Miiahan oli varannut omansa jo silloin, kun Amy tuli Suomeen. Varauksethan eivät ole läheskään aina pitäviä, kuten olen omassa kasvatuksessani huomannut, mutta Miian tiesin varmasti ottavan uroksensa. Ja tietenkin Miialle meni Murtagh!

Viedessäni Amya ultraan, olin varma, että se on kantava. Pentuja löytyi ultrassa neljä. Olin todella iloinen, että kaikki se vaiva siemennyksestä kantoi hedelmää. Vastaavaan uskaltaa lähteä tulevaisuudessa uudelleenkin, sillä aina matkustaminen ei ole paras / mahdollinen vaihtoehto. Täytyy myöntää, että olisin ollut kovin pettynyt, jos Amy olisi ollut tyhjä. Ja nyt näin jälkikäteen tätä kirjoittaessani voin todeta, että neljä oli oivallinen määrä näin uudelleen aloittavalle kasvattajalle.

Synnytyksen aika läheni ja tuli aika väsätä pentuaitausta. Sain Sirpalta lainaksi hulppeaakin hulppeamman aitauksen, jonka Toirnis heti tunsi kodikseen. Kun se sitten häädettiin punkastaan pentujen vuoksi, se marttyyrinä muutti yläkertaan. Aitaus vei suurimman osan makkarista ja iltaisin aina pujottelin jotenkuten sängylle. Useampana iltana tunsin tutun jännityksen vatsanpohjassani, milloin synnytys alkaa. Meneekö kaikki hyvin? Saanko jonkun apuun.

Sain Sirpan apuun, eikä kaikki mennyt hyvin. Perjantaisena iltana synnytys alkoi, mutta uurastuksen jälkeen työnnöt loppuivat. emme jääneet yhtään odottelemaan, vaan lähdimme päivystävälle eläinlääkärille, yöllä tietenkin. Siellä syntyi ensimmäisenä iso uros, joka tuli jalat edellä. Sirpa nappasi sen käsiinsä ja jaksaa aina muistella, millainen ahven hänellä rimpuili. Vaikka on ollut usemmassakin synnytyksessä, Murtsi oli kuulemma ainoa laatuaan sätkimisessä. Murtsi sai pian seuraa tytöstä, joka oli aikamoinen kiljukaula. Aamu sarasti jo pitkällä, kun kaksi viimeistä syntyivät, ensin narttu ja sitten uros. Kvartetti oli koossa, 2+2. Kaikki olivat isoja, terveitä pentuja, eikä kuolleita ollut yhtään. Sekin tuntui hyvälle.

Siitä alkoi neljän uuden elämän seuraaminen. Tuntui, että kaikki oli uuden opettelua. Amy oli vertaansa vailla oleva emä, ehdottomasti paras kaikista. Se piti liikuttavan hyvää huolta pennuistaan ja varoi äärettömän tarkasti makaamasta kenenkään päälle. Minua stressasi suunnattomasti olla samaan aikaan töissä, vaikka käytännössä pennut eivät jääneet valvontaa vaille. Jos kotona eivät olleet lapset, naapurin Kirsti tai Tuula oli pentujen kanssa. Olen tämän pentueen tiimoilta kiitollisuuden velassa aika monelle, ilman apua tätä ei olisi tehty.

Toinen uroksista, Murtagh, oli siis varattu Miialle. Toinenkin uros oli varattu, mutta osasin aavistella sen varauksen peruuntumista. Jo hyvissä ajoin olin saanut sähköpostitse kyselyn Tiinalta Tampereelta pennusta ja hän halusi tietenkin uroksen, joka ei ollut vapaana. Kun urospentu sitten peruttiin, soitin Tiinalle ja kysyin, koska hän olisi tulossa katsomaan pentuaan. Hän ei edes tajunnut sanan loppua vaan totesi masentuneella äänellä, että on hän tulossa ennen luovutusta. Sitten sana iski tajuntaan ja hänen vilpittömän onnellinen riemunsa sai kyyneleet silmiini. Näin löytyi koti pojalle, jonka nimeksi tuli Maoldomhnaich. Toinen nartuista oli oikea pirulainen ja kiusasi kaikkia mielensä mukaan. Se ei ollut Moirnan kaltainen nallekarhu, vaikka niissä osittain olikin samaa luonnetta. Narttupennun nimeksi tuli Magaidh ja ’Mimmi’ asustelee Lahdessa.

Kuten kaikkien pentueiden kohdalla, päivät olivat siivoamista, ruokkimista, kynsien leikkaamista, punnitusta, madottamista…, mutta kaikkihan se kantaa hedelmää. Edellinen pentue oli ollut 2004 ja tämä 2010, joten tuntui kuin kaikki opettelisi uudelleen. Pennut kasvoivat nopeasti ja kuten ennenkin, luovutusaika tuli liian pian. Vaikka vuosia olikin pentueiden välillä, muistin kuinka haikeaa on luopua pennuista. Omistajat väittäisivät, että pidän vielä toisesta takajalasta kiinni kun pentua jo viedään ulko-ovella, mutta minusta tuo on vähän liioitellusti sanottu.Tässä lähti maailmalle uusi katras, uudet haasteet.