Expo Siluett’s Norseman

FIN MVA PMV-01
Expo Siluett’s Norseman ”Nortti”

s. 16.3.1999 | k. 03.10.2008 | Tiedot

Pohjanpoika, muinaisviikinki Nortti, syntyi kuvankauniissa maisemissa Norjan vuoriston helmassa, Åndalsnesissa. Siellä, missä auringonsäteet heijastuvat solisevista vuoristopuroista, missä pilveä voi koskettaa kädellä, siellä vietti Pohjanpoikamme kaksi ensimmäistä kuukauttaan pentuesisaruksien ja kasvattajansa, May Mjelvan, hellässä huomassa.

Halusin Nortin nimen muistuttavan sitä synnyinmaastaan ja Katjan kanssa mietittyämme päädyimme Norsemaniin. Nortin sisko, joka tuli myös Suomeen, sai nimen Nimue. Kuten muidenkin ulkomaan tuontieni kohdalla, jätin valinnan kasvattajalle. Poikkeuksetta olen saanut ihania koiria, ja niin Norttikin oli upea pentu. Nortin ei tarvinnut matkustaa yksin, vaan mukana seurasi Niisku-sisko. Niisku sai rakastavan kodin toivottuna lapsosena Katjan luona.

Justine eli Siiri pusuttelee Nortti-sedän kanssa

Nortti sai heti kättelyssä tuntumaa autolla matkustamiseen. May toi Nortin ja Niiskun Ruotsiin, josta otin ne kyytiin ja siitä lautalla Suomeen. Laivamatka meni hienosti, vaikka pennut olivat niille vieraan ihmisen kanssa, tuntematon kieli ja outo ympäristö. Olin aivan myyty, kun näin Nortin. Siitä tulikin minulle erityisen rakas, joka poikkeuksetta nukkui joka yö sänkyni vieressä.

Nortti oli reilu puoli vuotias pentu, kun Mimosa sai pennut. Pentueesta jäi kotiin Iita, jonka olin päättänyt astuttaa Nortilla sitten joskus. Aina, kun Mimosa poistui pentulaatikosta, Nortti meni sinne tilalle. Se oli ihan uskomaton hoivaamaan pentuja. Se on sellainen muisto, joka on sydämessäni aina.

Nortti oli Persoona. Se ei ikinä kyseenalaistanut, halusiko joku tutustua siihen. Se ihastutti ja vihastutti tunkeilevalla nenällään, joka aina löysi tien vieraiden taskuun. Se raskasti pyyteettömästi kaikkea ja kaikkia. Paitsi ehkä toisia uroksia sitten myöhemmällä iällään. Se oli utelias ja sen piti saada olla kaikessa mukana. Sillä oli aivan ihana tapa työntää pää kainalon alta. Useamman kerran vieraiden kahvit lensivät päälle, kun Nortti työnsi nenänsä kainaloon. Se jaksoi uskollisesti kerjätä, ja tietenkin se myös sai jotakin. Muutenhan sille olisi tullut paha mieli. Muistan aina, kun Mäki-Jokelan Sanna puuskahti koirille pitämääni kuria: Voisitko joskus komentaa koiria, etkä sanoa, että älä viitsi Nortti, äidille tulee paha mieli! En kai minä nyt ihan noin mahdoton ole???! Onhan meillä koirille sentään kuri. Kai…

Se oli aina vastassa vieraita, eikä kukaan päässyt eteisestä ensin rapsuttamatta Norttia. Sillä oli ihana tapa huitaista tassulla, jos lopetti silittämisen. Samoin se otti aina ranteen suuhun, kun silitys taukosi. Yritin aina muistaa kertoa siitä vieraille, etteivät pelästy ja luule Nortin aikovan purra.

Nortilla oli yksi suuri rakkaus ja se oli nartut. Tai yleensä naispuoleiset, koska kaikki oravaa isompi elukka oli potentiaalista astutusmateriaalia. Näyttelyissä sen esittäminen oli ihan mahdotonta, koska kaikki sen naiset olivat kehän reunalla. Se ei todellakaan tarvinnut juoksuaikaa. Kuten huomasimme Mäki-Jokelan Sannan kanssa Porin näyttelyreissulla. Se olikin kerrassaan uuvuttava matka. Nortti astui koko ajan Siiriä, kehässä se etsi naisiaan, eikä suostunut esiintymään. Huuskon Tarja esitti Norttia aina välillä, ja kieltämättä Tarja oli aika poikki kehän jälkeen. Näin jälkikäteen ajatellen, kun aika kultaa muistot, se oli joskus hauskaakin.

Hauskoihin muistoihin kuuluu joulupukki. Ensimmäisestä joulustaan asti Nortti suhtautui hyvin epäilevästi pukkiin, eikä se koskaan oppinut sitä sulattamaan. Norjassa syntyneenä se oli ihan ymmärrettävää.

Nortilla oli kolme pentuetta, joista kaksi omien kasvattieni kanssa. Nortin ja Iitan pennuista Sandmanscot’s Agatha Christie, eli Pieni, jäi kotiin. Norttia käytettiin myös Iitan pentuesiskolle Siirille, ja siitä pentueesta ovat mm. Manu ja Unski, joiden omille kotisivuille löydät linkin kautta. Manun ja Unskin omistajalle, Miialle, kuuluu ehdoton kiitos näistä kotisivuista.

Lokakuun alussa 2008 lähdin lasten kanssa Ikaalisten kylpylään viikonlopuksi. Naapurit ja Miia oli pestattu perjantain koiravahdiksi, veljeni Jorma siitä eteenpäin. Perjantaina illalla myöhään sain soiton naapurin Kirstiltä, että viisi koiraa meni ulos, mutta neljä tuli sisälle. Nortti makasi kaatuneena koira-aitauksessa, se oli suorilta jaloilta lähtenyt sateenkaarisillalle. Olin aivan järkyttynyt, ja olin Nortille vihainen, että se lähti, kun minä olin pois. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, kuinka hirvittävän raskaasti otan kuoleman. Suru-uutisen saaminen oli hirvittävä järkytys, enkä enää pystynyt nauttimaan lomasta. Kuin unessa yritin selviytyä viikonlopusta. En kyennyt estämään kyyneleitäni. Aamupalalla kyyneleet tippuivat lautaselle. En jaksanut välittää siitä, oliko se soveliasta vai ei. Varmaan ihmiset kuvittelivat, että minulla on kauhean raskasta lasten kanssa. En tiedä, miten selvisin ajomatkasta kotiin. Itkin ihan solkenaan, ja pelkäsin kotiinpaluuta. Miia oli peitellyt Nortin kauniisti naapurien kanssa. Sain jotenkin käveltyä Nortin luo, ja polvistuen Nortin viereen kyynelten virratessa valtoimenaan kuiskasin Nortille viimeiset sanat.

Kiitos Miialle, että lähdit viemään Nortin tuhkaamoon. En olisi kyennyt siihen yksin. Kyynelten virratessa jätimme Nortille jäähyväiset. Talossa oli Nortin kokoinen aukko, kukaan ei ollut eteisessä kerjäämässä silittämistä. Ja tiedättekö, kaikkein pahinta oli tyhjä paikka sängyn vieressä.

Nortti oli ihana uros, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni. Kaipaan sitä joka ilta nukkumaan mennessäni.